Tuotanto
Joka tuutista suolletaan huolestuttavia uutisia mainostamisen ja tiedottamisen saralta. Mutta mainostamisen ei tarvitse olla kallista, vaan esimerkiksi graafisessa suunnittelussa voit hyödyntää meidän graafikkojemme taitoa. Usein saamme raakamateriaalista aikaiseksi mm. myyvän tuote-esitteen lähes samassa ajassa, kuin "valmiista" painoaineistosta. Kannattaa kokeilla.
Prepress osaston luonnollinen jatke olikin laajentaa palvelua askelta aiemmaksi. Taittoapua tarvitsee useat pienjulkaisut, luettelot ja muut, jossa kuva ja teksti halutaan silmää miellyttävään järjestykseen.
Kuvapankit ovat pullollaan valmiita valokuvia, mutta hyvän, juuri tarkoitukseen sopivan löytäminen saattaa viedä aikaa ja vaivaa kohtuuttomasti.
Senkin jälkeen saatta käsissä olla vain puoliksi tyydyttävä lopputulos. Valokuvaajamme kuvaa juuri sinun tarpeisiisi sopivan kuvan, oli se talo tai tulitikkuaski.
Mutta aina ei edes kameralla saada oikeata fiilistä aikaiseksi ja silloin tarvitaan kynää, kumia ja tussia. Graafikkomme hallitsee piirtämisen teknisistä halkileikkauksista kaverisi karrikatyyriin. Olemme toteuttaneet rekkaperäkärryjen ja hirsitalojen läpileikkaukset, sekä useita joulu- ja onnittelukortteja.